Noniin.. ensimmäinen kirjoitus ja mikäs sen parempi aihe olisikaan kuin ILMAVAIVAT!

Nyt on hieman läski olo. Vatsa on turvonnut ja menkat tietysti. Särkylääkkeet eivät auta. Elämä menee viemäristä alas yms. masentavaa. Yksin vietän lauantai-iltaa koneen äärellä, kun mies ulkoiluttaa kavereitaan..

Kummasti kuitenkin piristyin, kun eksyin monen mutkan kautta eräälle ihmissuhteita käsittelevälle keskustelualueelle. Jutut olivat kyllä jo useamman vuoden takaa, mutta jaksoipa silti naurattaa. Eräskin kommentti: "Vau, pierasko toi?" Käsitteli siis, suhteen ensimmäistä pierua. Meilläpäin on vähän sama juttu nimittäin. En ollut uskoa, kun kuulin miehekkeen ensimmäisen paukun. Korvia sai oikein höristää, että kuulinko oikein. Kyllä siis tulin tulokseen, että myös minun mieheni voi kärsiä ilmavaivoista. Usein olenkin kuullut kommenttia, että miehet eivät häpeile. Meillä niiden äänten puute johtuu joko yksinkertaisesti siitä, että mies ei pahemmin ilmavaivoista kärsi tai sitten siitä, että se osaa salata ne niin hyvin. Useammin kun itse olen ollut se, joka on vahingossa pamauttanut. Sillon nolottaa niin vietävästi, vaikka yhteistä taivalta on takana jo useampi vuosi ja kaksi yhdessä asuen.

Ilmavaivat ovat kyllä merkillinen juttu. Miksi niin monet tuntuvat häpeilevän niitä? Ei meilläkään avokin kanssa kaikkea jaeta. esim. juurikin näitä "iik, niin kamalia" pierujuttuja. Itse en ole koskaan osannu nauraa niille. Tarkoitan nyt sitten omia paukkuja, rupsuja ja tupsahduksia. Millon on sievää sihahtelua ja välillä kuin ukkosen jyskettä. Mutta tosiaan.. emme ole koskaan puhuneet kyseisestä aiheesta. Ei juuri kerrota ilmavaivoista. Minäkin usein kaunistelen vaivojani (tosiaan vaivoja sitten riittää, kun laktoosi-intoleranssikin löytyy) sanomalla, että on taas niin turvonnut olo, että oksettaa. Koskaan en ole suoraan sanonu, että nyt on päästettävä jättimäinen paukku tai lähdettävä vessaan vääntämään läjät. Ei kai sitä noin tietysti tarvitsisi kertoakaan, mutta... Ymmärsitte varmasti pointin?

Useimmiten valikoin mielelläni kakkoshädän ajankohdan siten (jos tiedän, että on tulossa räjähtävää tavaraa..), että mieheke on poissa tai unten mailla. Jostain syystä kiusaannun toisen läsnäolosta. Kyllähän sitä tietää, mitä varten vessat on keksitty ja ymmärrän erittäin hyvin, että sieltä voi joskus kuulua ääniäkin. Sihahtelu ja muu pieni pörähtely on ihan okei. Mutta nolottaa niin hirmusesti jos törähtää niin, että pönttö raikuu. Yksinään pystyy sitten päästelemään ihan kunnolla.

Huh huh.. Alkaa ihan naurattaa, kun vietän lauantai-iltani kirjottelemassa pissikakka-juttuja ja vielä tämän ikäisenä. No mutta hei.. Tämmöinen mun ilta tänään. Toivottavasti muilla paremmin!