Minä rakastan sinua. Ihan todella tahdon kertoa sen. Suuni ei kuitenkaan aukea, eikä mitenkään kykene muodostamaan tarvittavia sanoja. Ääntäminen tällaisella hetkellä on liian vaikeaa.

Vielä ei onneksi ole käsillä ne viimeiset minuutit ennen lähtöä. Avopuolison kanssa on edessä parin viikon erossa olo. Kahteen vuoteen emme ole olleet erossa kuin korkeintaan yhden yön kerrallaan. Täytyy sanoa, että olo on orpo. Ehkä tämä jollain tasolla tekee hyvääkin. Muistaa ainakin sen, ettei toisen läsnäolo ole itsestään selvää.

En minä edes koskaan ole kertonut sinulle, kuinka paljon sinua rakastan.

Onko edes mahdollista, etten ole koskaan sanonut ääneen: "Minä rakastan sinua?" Varmasti olen ainoa parisuhteessa elävä nainen, joka ei ole kyennyt siihen. Kyse kun ei edes ole siitä, ettenkö tuntisi niin.

Minä rakastan, ehkä liikaakin.

Mutta kylläpä on haikea olo..