Nyt on niin, etten enää kestä omia ajatuksiani. Varsinkaan niitä, jotka itsepintaisesti nousevat alitajunnan syövereistä yöaikaan. Kaikki ei ole herra x:n syytä. Itse asiassa vain pieni murunen koskettaa häntä. Lapsuuden muistot kieppuvat sirpaleisina kuvina mielessäni, mutta ennen kaikkea viimeisen vuoden tapahtumat ovat jättäneet pysyvän jälkensä. Laskin, että noin vuoden aikana minulle on tapahtunut valehtelematta ainakin täydet kymmenen erittäin stressaavaa asiaa. Kuoleman tapauksia, sairauksia, leikkauksia, suunnatonta huolta lähipiiristä, itsensä kyseenalaistamista.... Mikä juhannus! Unta sain 7 aikaan aamulla. Ehkä minäkin saan joskus olla heikko, vaikken sortua aiokaan. Minä olen muuri ja tuen toisten kasvua. Muurit eivät kasva, eivät taannu, vaan ovat vakaita. Vahvat muurit eivät myöskään murru. Nyt on uskottava että olen lujaa tekoa. Selviän.